tiistai 1. syyskuuta 2015

10# Viimeiseen asti


Diane Kalstrom: Viimeiseen asti
Suomennos: Maija Visala
153 sivua
Alkuperäisteos: Farväl, älskade Trockadero
Kustantaja: Stabenfeldt AB, Malmö 2013

Alician menetettyä rakkaan hoitohevosensa, Arabellan, tyttö on aivan murtunut. Hän kohtelee muita kylmästi ja kalseasti, eikä puhu kenellekään. Vaikka tytön vanhemmat kuinka yrittävät, Alicia ei innostu mistään. 
Lopulta Alician äiti lähtee viemään tyttöä lapsuusmaisemiin vuokramökille uskoessaan, että se piritäisi tyttöä. Kun tyttö tapaa vanhan ystävänsä, Rokki- hevosen, muuttuu tylsä reissu yhtäkkiä tapahtumarikkaaksi ja mukavaksi. Kun Alicia tajuaa, ettei Rokin omistaja pysty pitämään siitä huolta, hän huolestuu. Alicia ei voi ostaa Rokkia itselleen, mutta ei myöskään halua, että se joutuu makkaraksi. Tästä alkaa Alician seikkailu, ja taistelu kohti mahdotonta...

Tämän kirjan olen lukenut todella moneen kertaan, ja aina se saa minut itkemään. Nautin jokaisesta sanasta, ja sekunnista, jonka vietän kirjan parissa. Kirjailijan nimen voisi kirjoittaa kanteen hiukan selkeämmin, sillä itse en saa varsinkaan sukunimestä mitään selvää. Kirja on hyvin kirjoitettu, eikä kirjoitusvirheitä juurikaan ole. Vaikka olen kirjan lukenutkin monta kertaa, jokaisella lukukerralla ilmenee uusia ulottuvuuksia ja asioita. 

2 kommenttia: