torstai 18. elokuuta 2016

Käärmeenlumooja - Annukka Salama

Blogi saikin tässä äskettäin vähän uutta ilmettä, mutta kaikenmaailman koodit sun muut pysyivät samoina, pelkästään banneri oikeastaan vaihtui ja vähän asetuksia muuttelin. Ei siis mitään kovin suurta, mutta tykkään tästä selvästi enemmän!
Inspis tähän blogiin on kasvanut selkeästi enemmän, mutta mistään postaustahdista en uskalla luvata, kun aina ei vaan yksinkertaisesti JAKSA lukea kunnollisia kirjoja. Kesälomalla on kuitenkin tullut testailtua vähän itselle uudempia kirjoja, kuten Annukka Salamaa, edellisessä postauksessa näkynyttä Kerstin Gieriä, sekä viimeisenä Salla Simukkaa. Kaikki nämä ovat napanneet ja lukeminen on tuntunut vaihteeksti erittäin helpolta, ja jokaisen kirjoja voisin lukea vielä lisääkin! En osaa sanoa, mistä kaikesta on esittelyä sitten jatkossa tulossa, mutta yritetään... Puhumattakaan sitten aina yhtä ihanasta Walter Moersista, jonka kirjoihin olen jäänyt koukkuun. Erityisesti Uinuvien kirjojen kaupunki sekä Uinuvien kirjojen labyrintti olivat (ja ovat edelleenkin!) lempikirjojen listoilla, odottelen sitten vielä sitä kuuluisaa kolmatta osaa - Uinuvien kirjojen labyrintti jäi nimittäin ihan hirvittävän ärsyttävään kohtaan. Pakko päästä lukemaan :D!
Nyt kuitenkin pientä juttua Annukka Salamasta ja hänen kirjasarjastaan ->

Käärmeenlumooja

Annukka Salama
WSOY
330 Sivua
Oma
Kirjailijana Annukka Salama on minulle vieläkin uusi tuttavuus, mutta nimen olen kuullut vähän useamminkin - aina positiivisissa ja hyvissä merkeissä! Niinpä lähdin sitten täysin ennakkoluulottomana lukemaan hänen esikoisromaaniaan Käärmeenlumoojaa, joka on samalla avausosa koukuttavalle Faunoidit - sarjalle

Kuva (c) Kirsinkirjanurkka.blogspot.fi Käy lukemassa myös Kirsin arvostelu!
Koko ikänsä yksin viettäneen Unnan elämää suistuu kokonaan raiteiltaan, kun hän tapaa salaperäisen, sysimustan ja arvoituksellisen pojan, Rufuksen, joka on kaiken lisäksi jäätävän komea - siis ainakin Unnan mielestä. Unna on ketterä kuin orava, ja hän onkin planeetan ainoa faunoidinaaras. Tyttö luulee kuitenkin olevansa ainoa yhtä ketterä 'ihminen', joka pystyy samanlaisiin suorituksiin skeittilaudalla kaatumatta. Hän suorittaa jäätäviä temppuja, joita kukaan ei ole koskaan osannut edes harjoittelemalla - ja kaiken lisäksi tyttö on siinä vaiheessa skeitannut ruhtinaalliset neljä päivää! Unna ei ole koskaan kaatunut, eikä kyllä aio kaatuakaan. Hänellä on oravamaiset vaistot, ja siten säikähtäessään Unna kiipeääkin puuhun. 
Tutustuessaan Rufukseen ja tämän vähintäänkin outoon jengiin hän huomaa, että kaikilla siellä on jonkinlainen voima joltain eläimeltä. Rufuksella se tulee käärmeeltä, Vikellä,Ronnilla, Joonella se tulee joltain muulta (= en viitsi paljastaa kaikkea. Heh!). Varsinkin Ronni jaa Unnan niskavillat nousemaan pystyyn, mutta kyllä kai häneenkin sitten aikoinaan tottuu?
Faunoidijengin seurassa Unna kokee vihdoin haluamaansa yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä, sekä tuntee ensimmäistä kertaa elämässään kuuluvansa oikeasti porukkaan. Hänen ei tarvitse enää viettää kaikkea aikaansa itsekseen puissa kiipeillen, vaan hän saa viettää aikaa samanlaisten ihmisten kanssa. Yhteisöllisyys tuo mukanaan kuitenkin suuren kasan hallitsemattomia riskejä, joista osa on ruusunpunaisia, kun taas osa tappavia kuin maahan putoava räjähde. Unnaa tämä ei varsinaisesti pelota, mutta ei se aina mikään kovin kivakaan asia ole...
Mitä tapahtuu silloin, kun inhottava hevosvarsa Vikke tuo kookakkoseen salaperäisen, kuvankauniin Tian? Onko Ronni yhtä paha ja ilkeä, kuin ulkonäkö antaa periksi? Keitä he edes ylipäätään ovat, voiko heihin luottaa?
K2:n asukkaiden elämä on harvinaisen jännittävää ja vaarallista, eikä siitä puutu vauhtia tai hallitsemattomuutta. Ehkä K2:n asukkaiden elämä ei ole sitä kaikkein hallituinta ja turvallisinta, mutta ainakin se osaa elää, eikä koko ajan pelkää kaikkea mahdollista!

Annukka Salaman kirjoista olen kuullut kaikkea hyvää, enkä oikeastaan mitään pahaa. Oma mielipiteeni ei tästä varsinaisesti eroa, ja kirja on erittäin hyvin ja mielenkiintoisesti kirjoitettu. Nimetkään eivät ole ehkä ne kaikille kaikkein tutuimmat, mutta mitä väliä - ennemminkin hyvä asia! Juoni ei pettänyt lukijaansa kertaakaan, missään vaiheessa, vaan pysyi erinomaisesti kasasssa alusta loppuun saakka. Kaikki ei tosiaankaan selvinnyt ensimmäisessä osassa, vaan teki heti mieli rynnätä toisen osan pariin. Kokonaisuudessaan kirja oli uskomattoman kaunis ja upea, siinä riitti herkkyyttä ja leiskuvaa rakkautta, puhumattakaan jännityksestä ja tulenpalavasta vihasta. Kaikkea riitti yksien kansien välissä, mikä teki kirjasta täydellisen. 
Salaman kirjoitustyyli tekee vaikutuksen. Se puhuttelee, kertoo aivan omaa tarinaansa. Jännitys aaltoilee valtameren tavoin, ja on pakko ehtiä seuraavaan lukuun, kertomukseen ja lauseeseen, ennen kuin hyökyaalto veisi sen mennessään. On vaikea kuvitella, että Käärmeenlumooja on Annukka Salaman esikoisromaani - koskaan en ole nimittäin nähnyt yhtä kaunista ja hyvin kirjoitettua esikoisromaania, vaikka olen niitä jonkin verran lukenutkin! 
Kiroilua ja rumaa kielenkäyttöä olisin kuitenkin vähentänyt kirjasta jonkin verran, vaikka se nykyään kuuluukin tavalliseen puhekieleen. Asioita voi ilmaista kauniimminkin kuin kiroilemalla, vaikka kiroilu toi mukaan eräänlaista todenmukaisuutta. Itse en pitänyt  tästä ominaisuudesta ollenkaan, vaan mielestäni kiroileminen on aikalailla paheksuttavaa ja halveksuttavaa. 
Ei se toki kirjasta huonoa tehnyt, itse en vain siitä pitänyt.

Henkilöinä erityisesti Rufus oli erittäin mielenkiintoinen tuhansine salaisuuksineen, joita hän pitää sisällään ja yllättää Unnan kerta toisensa jälkeen yhä vain pahemmin. Monen monituista kertaa Unna meinasi räjähtää kuullessaan jotain uutta Rufuksesta, mitä poika ei ollut aiemmin hänelle kertonut. 
Jo ensihetkistä alkaen Unna ja Rufus tunsivat vetoa toisiinsa kohtaan, ja melkein tuntuu, kuin heidän sydämensä sykkisivät samaan tahtiin. Onko heidän erikoislaatuinen rakkaustarinansa ikuinen, vai onko silläkin päätepysäkki?
Minulle Käärmeenlumooja on ikuinen tarina rakkaudesta, erilaisuuden rikkaudesta sekä yliluonnollisuudesta, joka sekoittuu normaaliin elämään. Välillä tuntuu, kuin olisi oikeasti mahdollista omistaa oma voimaeläin, jolta tulee jotain tiettyjä voimia. Voisikohan se olla totta? :)

______________________________________________________________________________

Tästä arvostelusta sitten tuli vähän lyhykäisempi kuin edellisestä, mutta toivottavasti kelpaa. Jos Te olette tämän kirjan lukeneet, kertokaa ihmeessä omia mielipiteitä tästä, ja laittakaa ihmeessä linkki omaan arvosteluunne :)

5 kommenttia:

  1. Näin jälkiviisaasti ajatellen Unna on kuin paraskin Mary Sue, mutta kirjaa lukiessani en edes miettinyt päähenkilöiden vikoja tai luonteen puutteita vaan shippasin Unnaa ja Rufusta täysillä. Kirjoitustyyli on kuitenkin aivan omaa luokkaansa, sen myönnän. Salaman huumori iskee kuin salama (heh heh!), ja muutenkin kaikki sanailut ovat aivan hykerryttäviä. Tälle kirjalle sai oikeasti nauraa, seuraavat osat ovat paljon synkempiä, vaikka niissäkin toki humoristinen puolensa onkin. Kannattaa kyllä lukea koko trilogia, jos pidit tästä! :)

    P.S. Älä turhaan ota postaustahdista huolta! Kirjoituksiasi on kiva lukea, mutta se ei tarkoita, etteikö lukijakunta malttaisi hieman odottaa. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pitkästä kommentistasi, jossa joka sana oli kyllä täyttä totta! Vaikea vastata yhtään mitään, kiitos paljon :3

      Poista
  2. Tää oli tosi koukuttava kirja ja oonkin lukenut sitten 3 päivässä loppusarjankin.

    VastaaPoista
  3. Oon jo pitkään miettiny tän lukemista mut ei kyllä oo jostain syystä kirjastossa osunu vastaan... Hyvin kirjoitettu postaus!
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi

    VastaaPoista