torstai 7. huhtikuuta 2016

Terry Pratchett: Vapaat pikkumiehet

Terry Pratchett: Vapaat pikkumiehet

Kirja: Vapaat pikkumiehet

Kirjailija: Terry Pratchett

Kustannusosakeyhtiö: Karisto

Sivumäärä: 363

Alkuperäisteos: The Wee Free Men

Monesko painos: 2. painos

Suomentanut: Mika Kivimäki

Mistä: Kirjastosta

Pitkään aikaan en ole saanut aikaan kirjoittaa tänne, vaan olen kirjoittanut toiseen blogiini aktiivisemmin. Nyt tämä toivottavasti loppuu, ja pääsen kirjoittamaan aktiivisemmin. Kirjoja olen lukenut tällä hiljaisella aikavälillä muutaman, ja tässä lähiaikoina arvosteluja tulossa siis muutama!

Joskus 5-vuotiaana yritin lukea Terry Pratchettin kirjoja, mutta silloin ne eivät napanneet, eivät ollenkaan. Siitä lähtien karttelin Pratchettia, mutta kun tuossa jokin aika sitten äitini lainasi kirjastosta minulle Pratchettin kirjoja, mielipiteeni muuttui radikaalisti. Yllätyin positiivisesti Pratchettin kirjoitustyylistä ja sanavalinnoista, ja ehkä kaikkein eniten huomioni kiinnittyi taas kerran hauskoihin nimiin, sanontoihin ja outoihin sanoihin, kuten Kelda ja Gonnagle, sekä tuhansiin muihin sanoihin.
Jo tämän kirjan perusteella voisin kehua Terryn kirjoitustyyliä maasta taivaisiin; se on kekseliäs ja mukaansatempaava, muttei kuitenkaan ylitseampuva. Kirjoissa ei ole mukana oikeastaan totuuden häivääkään, mutta no, mitäs se haittaa? On kuitenkin mukava kuvitella, että jossain talossa asuisi pikkuruisia pippurisia, hassuja olentoja.

Itse kirja ei mielestäni alkanut kovin mielenkiintoisella tavalla, mutta kun olin lukenut muutaman sivun, olin jo aivan tekstin pauloissa, enkä voinut lopettaa lukemista niin vaan. Kirja kertoi omapäisestä, 10- vuotiaasta Tiffany Särkysestä, joka tapaa pikkumiehiä, ja joutuu ratkomaan suuria asioita. Jos Tiffanysta pitäisi jotain sanoa, hän on todella kekseliäs, mutta samalla todella ärsyttävän näsäviisas niin pieneksi tytöksi.

Vapaat pikkumiehet kertoo siis Tiffany Särkysestä, joka ei hätkähdä joesta nousevaa hirviötä, Nac Mac Feegleja tai usko taikaolentoihin, mutta viimeistään silloin hänen pinnansa palaa, kun hänen erittäin ärsyttävä pikkuveljensä varastetaan. Pian Tiffany kohtaa monia asioita, jotka saisivat kenet tahansa kääntymään ympäri matkallaan, mutta Tiffany taivaltaa eteenpäin aseenaan Lampaiden sairaudet- kirja ja paistinpannu.


Kerrontaa ja kuvailua tässä kirjassa oli pääasiassa sopivasti, mutta välillä tuntui, että tarina eteni joko liian nopeasti- tai sitten liian hitaasti. En oikein osaa sanoa tuosta kuvailusta mitään järkevää, sillä sitä oli joka tapauksessa sopivasti määrin, ja se sai lukijan kiinnostumaan kirjasta eri tavalla, kuin muista kirjoista.
Kirjassa erityisesti hassut sanat, nimet ja sanonnat saivat aikaan naurunpyrskähdyksiä, osa oli niin mahtavasti suomennettu ja kerrottu! Nimet olivat todella hauskoja, kuten Rosvo Kukavaan, ja Pöljä- Wullie.

Kirja nappasi mukaansa, ja tulen juuri sen ansiosta lukemaan jatkossakin Terry Pratchettin kirjoja!